torstai 20. syyskuuta 2012

80´s Special and a lot of Panic

Viime viikolla oli koulukuvaus. Kannuksen Lukiossa on perinteenä, että abit pukeutuvat abi kuvaan, jossa kukaan ei ole "normaali" :D Tosin kaikki mahdolliset kuvat otettiin samana päivänä, joka asetti oman haasteensa pukeutumiselle. Itse ainakin halusin näyttää tavallisessa ryhmäkuvassa mahdollisimman tavalliselta, joten kahdet vaatteet mukaan ja normikuvien jälkeen oli aika vaihtaa vaatteet. Kuvausta edeltävänä iltana syntyi ajatus: Kun kerta abikuvan myötä pukeuduimme joka tapauksessa niin miksipä emme samalla viettäisi teemapäivää?


Meillä kuvausteeman valinta eteni aika monen mutkan kautta, mutta loppujen lopuksi päädyimme 80-90-luvun tyyliin. Moni kävi koluamassa kirppareita ja itsellänikin oli sellainen ajatus, mutta aikataulu ei antanut myöten. Niinpä oma panokseni jäi melko laimeaksi. Väsäsin lähinnä super hienon huivi + ponnari -viritelmän ja super isot pinkit korvikset, jotka pinkin huulipunan kanssa toivat tarpeeksi mieleeni ysäridiscon :D
Välkillä luukutimme ihania kasari-ysäri hittejä. Musiikillisesti pidän älyttömän paljon 80-luvusta! Kasarihiteissä vain on sitä jotain. Tietynlaista nostalgiaa. Nykyäänkin kuuntelen paljon kasarihittejä, joten arvaatkaa vaan kuka hoilotti koko päivän ajan musiikin mukana? :D

 It's raining men Hallelujah it's raining men..
All i wanna say is that they don't really care about us..
I'm the scatman! Ski bi di bi di do bap do Do bam do..
 Huone sataviis, Saavu sinne siis, Paapaadiidappappa...

Yep, oli ihan hupaisaa :D

80 songs from the 80's (älkää huoliko ne on vaan pätkiä)

 


Huomenna on tiedossa ruotsin yo-koe ja kyllä olen aivan hermona. En ole opiskellut läheskään tarpeeksi ja tuntuu vahvasti siltä, ettei tämä koe tule menemään hyvin.. Toivottavasti pääsen kuitenkin läpi, ei minulla muuta toivetta ole. Huomenna klo 9-15 välisenä aikana mua saa muistaa hyvillä (ruotsinkielisillä :D) ajatuksilla! :D

2 kommenttia:

  1. Very unique and original! Keep up the great work.

    Erin

    thefashionfairyblog.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Actually this was a 80's-90's -theme style for school photo, but thank you! :)
      Nice to get a comments also in english :)

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)