keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Vuosi sitten vietettiin häitä

6.10.2012 vietettiin rakkaan sisareni Annan ja hänen miehensä Petterin häitä. 
Varoitus: Postaus sisältää ennen kaikkea paljon kuvia ja jonkin verran kuvailua vuoden takaisista häistä :)


Viime sunnuntaina tuosta rakkauden täyteisestä päivästä tuli kuluneeksi vuosi. Voi mahotonta, miten nopeasti aika onkaan kulunut :D 
 Vuosi sitten kerroin teille muutamalla sanalla häistä ja lupasin postata myöhemmin kunnolla kuvien kanssa. Kuvia odotellessa tulin unohtaneeksi asian ja nyt sain idean postailla häistä ensimmäisen hääpäivän nimissä :D Morsiamen mukana kulki valokuvaaja aamusta asti, joten hääaamun valmistelutkin on tallennettu kuviksi :)

Tehän tiedätte/ymmärrätte, että häiden valmistelemiseen kuuluu aina hirveää kiirettä, stressiä, valtavia päätöksiä ynm. riippumatta siitä onko valmisteluaikaa vuosi tai kaksi. Meilä oli aikaa jokunen kuukausi, joten kiire meinasi yllättää. 

Häitä edeltävänä päivänä olimme koristelemassa juhlapaikkaa, Lemun urheilutaloa.
Syyshäiden koristeluissa on hyvä käyttää ruskan värejä, jotka kuvastavat todella hyvin myös hääpäria :) 




Kaiken kiireen keskellä ei pahemmin ehtinyt miettiä itseään, siksi colleget+villasukat+hiukset pois silmiltä -yhdistelmä. Minä otti vastuun morsiusparin pöydän suunnittelemisesta, joten tässä sitä oltiin työn äärellä.

Morsian ja kaksi meistä kaasoista yövyimme Sokos Hotellissa kauppatorin kulmalla. Aamuaikaisella heräsimme ja lähdimme viemään morsianta (ja meitä kaasoja) meikkaukseen. Morsian oli sen verran hermostuksissa, että meinasi unohtaa antaa ajo-ohjeet kuskille. Onneksi viime hetkellä ehtii vaihtaa kaistaa :DD



Kaasot jäivät meikkaajan käsittelyyn ja morsian vietiin kampaajalle


Ja sitten pukeutumaan siihen unelmien mekkoon, jonka sisareni oli löytänyt. Sisareni oli aiemmin valinnut muutaman vaihtoehdon, jotka hän minulle esitteli. Kyllä sen silmien säihkeestä ja peilikuvaan kohdistuvasta harvinaisesta ihailusta tunnisti, mikä puvuista on se THE hääpuku :) Puku oli todella kaunis! Selkeitä linjoja ja yksityiskohtia (selässä kulkeva koko laahuksen pituinen nappirivi!) oli juuri sopivassa suhteessa :)




 Jo nyt onnellinen morsian!
Hotellin edessä morsian sai lukuisia onnitteluita ja kehuja ohikulkijoilta.
Morsian kiidätettiin sulhasen luo Turun linnan puistoon hääkuvia varten.
Ennen häitä Turussa oli satanut melkein pari viikkoa putkeen ja edeltävänä päivänäkin vettä tuli taivaan täydeltä, mutta kuin ihmeen kaupalla hääpäivän aamu valkeni täysin kirkkaana ja ilma oli yhtä kaunis kuin morsian.







Behind the scenes :D
Eli meikäläinen oli morsiamen virallinen avustaja kuvauksissa.
(Ja mustahan on olemassa myös sellainen behind-the-scenes -kuva, jossa meikäläisellä on hartiahuivi kaulan ympärillä pariin kertaan, jottei se olisi lähtenyt tuulen mukaan :D)


Sisareni ja Petteri halusivat viettää morsiusmessua, jossa tavalliseen vihkikaavaan on lisätty ehtoollisen vietto. Morsiusmessua vietettiin Mikaelin kirkossa.



"Tahdon"

Morsiusmessu oli niin kaunis ja liikuttava, ettei siellä voinut mitenkään olla itkemättä.
Kyyneleitä kuivattiin vielä silloinkin, kun juhlavieraat astelivat ulos odottamaan hääparia..


Missä hääpari sai niskaansa aimo annoksen ohran jyviä :D
(Muistan vieläkin, kuinka morsian totesi: "O-ou!" juuri ennen kuin astui kirkon kynnyksen yli :D)

Sitten siirryttiin viettämään hääjuhlaa!
  Pöytien kukkakoristelut olivat kevyet ja maalaishenkiset, eivätkä vieneet liikaa tilaa kapeassa pöydässä. Numeroinnin sijaan kukin pöytä oli nimetty kaupungin mukaan (Ede, Tukholma, Timaru ynm). Niissä kaupungeissa hääpari haluaisi kuulemma joskus vierailla :)



Nimikyltit löytyivät askartelemistani karkkirasioista (jotka olen esitellyt teille aiemmin) ja ne sisälsivät morsiamen ja sulhasen lempikarkit :)



 Hääparin pöytä kaikessa komeudessaan 
Mielestäni sain aikaan aika hyvää jälkeä :)

Aikatauluviivästyksiä tuli aluksi aika reippaasti, mutta kaikki saatiin kuitenkin aika hyvin järjesteltyä. Minä olin häissä toisena juontaja yhden bestmanin kanssa. Tapoihini kuuluu valtava höpöttäminen kunhan vain pääsen vauhtiin, joten sain aikalailla elää elementissäni päästessäni vetämään esittäytymispeliä ja morsiamenryöstöä :D Morsiamenryöstöstä sen verran, että saadakseen morsiamensa takaisin oli sulhasen laulettava "Sä kasvoit neito kaunoinen"


 Tämä on ehkä ainut "edustava" kuva minusta koko häissä ja ainut järkevä kuva minusta morsiusparin kanssa. Ei sillä, minun meikkini ja hiukseni olivat kyllä hiukan väärällä tavalla tehdyt, joten ei minusta olisi kovin edustavia kuvia saanutkaan. Minä kun kaipaisin peittävää ja mattapintaista meikkipohjaa heleyttävän sijaan sekä hyvin kiinnitettyä kampausta :) Onneksi hääpari on kaikkian huomion kohteena muiden sijasta :DD

 Vieraat saivat tanssia aivan mahtavan bändin soittaessa mitä hienoimpia kappaleita. Itsekin päädyin pariin kertaan tanssilattialle vahingossa ja tarkoituksella :D
Mm. River Deep Mountain High:n tahtiin oli mahtava tanssia vähän villimmin, kun ei enää tarvinnut pitää korkkareita tai huolehtia juonnoista tai stressata mistään muustakaan :)



 Häävalssi


Jukka Pojan Silkkii oli sulhasen hartain toive, joten tässä sitä lauletaan ja taputetaan bändin tahtiin hääparin tanssiessa :D

 Monia kömmähdyksiä oli matkassa eikä aika tuntunut millään riittävän kaiken valmiiksi saamiseen, mutta kaikesta huolimatta hääpari pääsi naimisiin ja viettivät onnelliset häät. Vieraat viihtyivät ja ennen kaikkea hääpari säteili rajatonta rakkautta ja onnea kaiken aikaa.. Ja sehän se on tärkeintä :)



 "A Successfull marriage requires falling in love many times, always with the same person."
- Mignon McLaughlin

Kuvat;
Radek Borczuch
Petri Karvinen


4 kommenttia:

  1. Oi, kuinka ihania kuvia ja rakastuneen näköinen pari :)
    Melkein tuli kyynel silmäkulmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista en voi ottaa kunniaa, mutta pariskunnan puolesta voin lausua kiitokset :) He kyllä näyttivät liikuttavan onnellisilta omissa häissään :)

      Poista
  2. Oi kun on ihanaa! Mikä tunnelma, välittyy oikein kuvien läpi tänne ruudun toiselle puolelle ^^ Kaunis morsian ja komea sulho, eikä kaasossakaan valittamista! ;) Häät vaan on niin ihania ♥ Nimimerkki haluan uudestaan naimisiin tai ees päästä häihin vieraaksi :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaja Radek osasi kieltämättä vangita häätunnelmaan kaikkiin kuviin. Heh, kiitokset kehuista :D
      Tuota uudestaan naimisiin voi olla ehkä vähän hankalampi toteuttaa, mutta etköhän sää vielä tuu ainakin vieraaksi pääsemään :DD

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)