keskiviikko 7. elokuuta 2013

Seikkailua ja muuta ihanaa

 YO postaukseen ei päätynyt ainuttakaan kuvaa lahjapöydästä.. Koska se oli itse asiassa aika sotkuisen näköinen ja lähinnä korttien valtaama koko juhlien ajan. Pakatessani lahjoja säilytyslaatikoihin ajattelin, että voisin kuvata ne kaikki. Näin muistaisin arkistojen kätköissä olevien kuvien avulla, mitä kaikkea ihanaa sainkaan ylppärilahjaksi.
Koska en ole ehtinyt postata muita rästipostauksia, ajattelin näyttää teille kokoamani lahjakollaasit :) 

Olen jo 15-vuotiaasta asti kerännyt KoKo sarjan valkoisia ja ruskeita astioita. Lautasia, mukeja ja xs kokoisia kulhoja onkin jo kiitettävät määrät. Olen kuitenkin hankkinut myös muutamia vihreitä ja turkooseja astioita klassisten värien seuraksi.

Toinen sarja mitä kerään on.. tittididiididii.. MUUMI! Lapsesta saakka olen rakastanut muumeja yli kaiken, mutta vasta pari vuotta sitten haksahdin kunnolla muumi astioihin. Sain kummeiltani lahjaksi talven sesonkimukin ja rakastuin muumimukeihin. 


Surkuttelin vanhan Muumi Seikkailu sarjan perään, jonka valmistaminen lopetettiin (?) kesän alussa. Perheeni oli kuitenkin hankkinut minulle lahjaksi suurimman osan (kannu, iso kulho, pieni purkki ja muki) sarjan astioista, joista olin niin onnellinen. Tuo Seikkailu kannu ja iso kulho ovat minusta niin ihania! Lisäksi sain pienen kulhon ja lautasen samasta sarjasta, yei!! 
Olin lähellä itkeä naurusta, kun luin tuon Ressu aiheisen ylioppilaskortin.. 
"Rakkaalle Mammalle rakkaudella NIKI" (sekä tassun kuva korttiin piirrettynä). Yksi lahja oli nimittäin annettu minun rakkaan koiravauvani nimissä :D

Suosikkihahmoni, Pikku Myyn, muki ja kulho, ihanan pirteän keltaiset


Ihania tarjoiluastioita ja ruokailuvälineet viidelle


Lahjakortteja, mummon kutoma pellavaliina, KoKo astioita, kynttilöitä, Willow Tree Onnellisuus hahmo

Pienistä riipuksista kasattava rannekoru, jossa oli valmiina supersuloinen mini ylppärilakki!


Kirja kotikunnastani, Sulavoi runokirja (yksi lemppareista!) Leivontakirjoja (näistä olin haaveillut niin kauan!), seurakunnalta saatu kirjalahja


Tyynyliinoja, kaunis valokuvakehys, kaulakoru sekä suklaata, teetä ja kynttilöitä syysiltoihin :)

Murto-osa valtaisasta korttimeestä.. Nuo oikeanpuolimmaiset oli mun suosikkimalleja :)
 Tuli muuten mieleen vielä tuosta Muumi seikkailusarjasta;
Seikkailusarjahan saa nyt syksyllä uuden ilmeen, sillä uuden sarjan inspiraationa on Muumipeikko ja pyrstötähti. MyIittala kirjeen perusteella en pitänyt uudesta sarjasta niin paljon kuin vanhasta. Mitä mieltä te olette, jääkö kukaan teistä kaipaamaan vanhaa Muumi seikkailu sarjaa vai odotatteko innolla uutta ?

2 kommenttia:

  1. Todellakin jään seikkailusarjaa kaipaamaan :( Mut avoimin mielin odotan uuttakin ja toivon saavani vähän lisää mukeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten meitä on ainakin kaksi :) Eiköhän uudenki sarjan muki tule ainakin ostettua, mutta itse pidin kovasti täysin mustavalkoisesta vanhasta sarjasta :)

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)