keskiviikko 9. marraskuuta 2011

"Joka päivä ja joka ikinen yö sinua ajattelen"

Anteeks! En ole taaskan päivitellyt täällä. Viime aikoina ei oikeastaan ole tapahtunut kummempia. Koulu on pitänyt hyvästi kiireisenä, varsinkin kun oppilaskunnan hallituksen jäsenenä olen ollut järkkäilemässä viime aikojen häppeninkejä (murhapeli, ympäristö-/kasvispäivä ja ei ketään ei oikeasti murhattu vaan idea oli suurin piirtein sama kuin Gossip Girlissä :)).

Alku syksystä löysin aivan täydelliset kengät! Niissä on juuri sopiva korko, ne on lämpimät ja uskomattoman mukavat kävellä :) Kun olin ostanut kengät, vaihdoin ne heti jalkaan. En sitten muistanut ottaa kuvia, kun ne olivat ihan uudet eli ovat jo "sisään ajetun" näköiset kuvissa. Minä tykkään.



Fanni ja Renate olivat syyslomalla kylässä. Tehtiin tortilloja,nachoja (joista ei valitettavasti ole kuvia), mansikka-kiiwi limpparia sekä jälkiruoaksi oli uunibanaania ja vanilija jätskiä. Tämä ei tietenkään ole maailman esteettisin jälkiruoka, mutta se maistui älyttömän hyvälle. Uunibanaaneihin oli laitettu Fazeriina suklaata ja kun se oli sulanut uunissa niin omom miten herkullista se oli. Fanni oli oikein sulonen todetessaan, että hyvä ruoka ja minä liitetään yhteen. Kiitos tästä kohteliaisuudesta :D Meillä oli oikein ihana ilta.Kiitos tytöt! <3


Kuten olen aiemmin kertonutkin minä olen auttamattomasti koukuttautunut erilaisiin rikossarjoihin. Syyslomalla tein Kokkolan Prismasta uskomattomat löydöt. C.S.I Miami 4.kausi 9,95 ja Criminal Minds 4.kausi 19,95, mutta kassalla selvisi että se olikin vain 14,95!


Joinakin päivinä tuntuu, että kaikki menee ihan mehtään ja kaikki ärsyttää. Yhtäkkiä yksi hymy tai muutama sana voi muuttaa koko päivän. Tiedäthän sinäkin sen tunteen? Silloin on aihetta olla onnellinen...


Loppuun vielä Club For Five-Joka päivä ja joka ikinen yö. Mun mielestä tämä vain on niin kaunis biisi.

 

2 kommenttia:

  1. miten tuota banaanijuttua tehdään :D itse banaani on kieltämättä aika creepyn näköistä mutta mukava olisi maistaa

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Suklaiset uunibanaanit on tosi helppo valmistaa :) Teet baaneihin pitkän viillon, johon laitat haluamaasi suklaata. Paistat uunissa niin kauan, että banaanin kuori on aivan musta. Tarjoile esim. vanilija jäätelön kanssa :)) Ulkonäkö on aika kamala, mutta maku on hyvä. Voin tehdä tästä vielä kunnon postauksenkin, jossa olisi sitten vielä "tarkemmat" ohjeet, mutta yksinkertaistettuna hommaa menee nuin :)

    VastaaPoista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)