lauantai 26. marraskuuta 2011

MN-Festareilta!

Toissa viikonloppuna lähettiin perjantai aamuna kahdeksan tienovilla bussilla kohti Turkua. Matkalta poimittiin kyytiin porukkaa ja loppusiltaan meitä oli linja-autollinen väkeä kolmesta eri kunnasta. En muistanukkaan miten tuskaliasta bussissa on istua kovin pitkään. Onneksi pysähdyttiin pariin otteeseen, että pääsi edes vähäsen jaloittelemaan. Festareilla oli aivan käsittämättömän mahtavaa! Tutustuessani festariohjelmaan kotosalla ajattelin, että näh. onpa tylsää ku suurin osa bändeistä kuulosti omaan korvaan täysin tuntemattomilta. Mutta täytyy myöntää, että mää yllätyin monta kertaa koko viikonlopun aikana ja tosi positiivisesti vieläpä!!




En voinut vastustaa kiusausta ottaa tällainen jei-nyt-olen-lähdössä-festareille-kuva. Hiukset on tosi tyylikkäät ja sillee, mutta mullapa oli jo etukäteen ostettu festaripaita! Nuita on kyllä kertynny jo muutama, koska haluan joka vuosi ostaa uuden festaripaidan :DD


                                                                      PERJANTAI



                                                                    Sonic Revival

                                                                   Katajainen Kansa


               




Ja bändi johon mää rakastuin aivan täysin LZ7!! Ne oli niin mahtavia. Permanto oli aivan täynnä porukkaa ja fiilis oli jotain niiiiin mahtavaa!



Perjantain iltakonsertissa oli puhumassa amerikkalainen Dean Taylor. Täytyy myöntää, että parempaa saarnaajaa saa hakea. Jos suomessa papit saarnaisivat yhtä innostuneesti ja humoristisesti, ei kenelläkään olisi mitään vaikeksia istua kirkon penkissä sunnuntaisin. Muu Vaara! -Draamaryhmä sai porukan jälleen nauramaan, mutta valitettavasti tarina ja sen juonenkäänteet eivät olleet yhtä brilliantteja kuin viime vuonna. Jos ette nähneet viime vuonna Muu Vaara! -esitystä niin kipin kapin YouTubeen kattomaan!!
Illan messu oli tunnelmaltaan tosi ihana ja rauhoittava.

Illalla sitte majoittuminen koululle. Oli se ihan mukavaa olla koulumajotuksessa, mutta en nyt menisi väittämään sitä niin älyttömän hohdokkaaksi.

                                                                           LAUANTAI


   Daikini
Daikini oli mulle täysin outo nimi. Normaalisti en kyllä tuon tyyppistä musiikkia kuuntelis, mutta ainakin paikan päällä se kuulosti yllättävän hyvältä.


                                                                  Hencca&BigBand
Hencca & BigBand esittää aivan älyttömän ihania kappaleita. Missiona on ostaa niitten molemmat levyt.

                                                                          August

Festareilla voi osallistua erilaisiin studioihin ja workshoppeihin. Muutamien kaverien kanssa mentiin englannin kieliseen studioon. Ohjelmassa lukenut esittely:
3. Undying love (only in English)
Love and death are romantivally intertwined. The perfect love faced death – the enemy – and conquered it. What does it mean that the perfect love is the reason we may live? God loved us so much that He allowed His only son to die for us. Pastor Dean Taylor from the Bronx, New York City.
Me tykättiin perjantain iltakonsertissa tuon pastorin puheesta niin paljo, että meidän oli ehdottomasti päästä tuonne studioon. Se oli jotain niin mahtavaa! Puheet romanttisista illallisista, Kristuksen sovituskuolemasta, ehtoollisen merkityksestä ja erilaisista rakkaussuhteista, siitä puheesta sai irti niin paljon!

Lauantain päiväkonsertti.
Ensimmäisenä esiintyi The Road! Siitä minulla ei valitettavasti ole kuvia, koska me oltiin Renaten kanssa permannolla aika edessä pomppimassa ja fiilistelemässä. Mahtavaahan se oli ku oli kunnon tehosteet sun muut, mutta kyllä Kokkolassa Roadin keikka oli kivempi.
      Idän Ihmeet
                                         Ainakin näillä kavereilla on hauskaa :D                                  

                                                  



 Tuossa alemmassa kuvassa näkee hiukan kuinka paljo permannolla oli porukkaa, eikä se tuossa vaiheessa ollu vielä edes täysin täynnä. 


                                                                            Skillet
Joo.. Kuulemani mukaan tosi moni odotti nimenomaan Skilletin keikkaa. Ja kyllä ne oliki tosi hyviä, multa vaan meni suurin osa niitten keikasta ohi ku meinasin nukahdella kaiken aikaa..Mää en ymmärrä miten mää meinasin nukkua siinä metelissä, koska volyymi oli kyllä niin valtaisa, että normaalisti nukkuminen olis täysin mahdotonta :D

            
                                                                     SUNNUNTAI



                                                     
                                                          Meillä oli Converse klubi :D


En jaksanut enää sunnuntain kohdalla eritellä kaikkea. Mutta sunnuntaihin kuului mm. The Rain, Kaemo, GodFm ja Muu Vaara! sekä sanajumalanpalvelus. Kaikki oli niin mahtavaa ja tuntu hiukan haikealta lähteä takaisin kotiin, mutta onneksi sinne pääsee vuojen päästä uudestaan!! 

LZ7 - This Little Light

Muitaki hyviä biisejä näiltä on tosi paljo, mutta niistä ei oo hyviä versioita netissä..

Skillet - Comatose


Tunnaribiisi 2011 - Kuolematon





                Festareilta ostiin kotiin kangaskassin sekä The Roadin uusimman levyn sekä LZ7 levyn :))


Festareiden jälkeen olen ollut sairaana. Sillä en ole jaksanut koota ajatuksiani ja kirjoittaa festareista. Täytyy myöntää, että ei tämä nytkään ole oikein kummoinen, mutta nauttikaa sitte vaikka kuvista (laatu on mitä on) sekä musiikista. Olitko Sinäkin festareilla? Mistä Sinä pidät?

Koeviikkokin on meneillään ja iltaisin on ollut autokoulua, mutta kuumeesta huolimatta olen sitkeästi yrittänyt selvitä kokeista. Huomenna olisi edessä vielä viimeinen historian koe wuhuu!! Jos sitä viikonloppuna ehtis lepäillä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)