Ajatuksia Vakavasta ja riparista

Toukokuun alussa osallistuin (jälleen) VAKAVA-kokeeseen. Tänä vuonna olin uudella lailla motivoitunut opiskeluun ja järjestin aikaa opiskelulle mahdollisimman paljon. Värikoodasin kirjaa ja sanastoa, kirjoitin muistiinpanoja ja liimailin tarralappuja sinne sun tänne. Lisäksi tein paljon harjoituskokeita (suosittelen lämpimästi! Harjoituskokeet auttavat todella paljon hahmottamaan millaisia kysymyksiä kokeessa voi tulla vastaan).

Pääsykoepäivän aamu oli ehkä yksi elämäni hirveimmistä. Heräsin jo aamukuuden jälestä kauheaan paniikki/ahdistustilaan "pakko nousta lukemaan" -ajatuksella. Yritin muka tehdä vielä harjoituskokeita, mutta keskittymistä ei löytynyt nimeksikään. Aamupala ei maistunut ja se minkä väkipakolla söi ei pysynyt sisällä. Jännitin niin pahasti, että oksensin koko aamun. Koe alkoi vasta yhdeltä joten ehdin hyvän tovin panikoida. 

Minun pelastuksekseni pari hyvää ystävääni olivat laittaneet tsemppiviestejä ja toinen sattui olemaan facebook chatissä. Unohduin juttelemaan ja purkamaan jännitystäni enkä huomannut ajan kuluvan.

Kokeen jälkeen hyvin ansaittu PätkisLatte! Tämän takia rakastan kahvia!

Bussipysäkille kävellessä, bussissa ja yliopistolle kävellessä kuuntelin musiikkia ja yhtä tiettyä tsemppibiisiä (ja kirosin mielessäni, miksi valitsin kaikista raskaimman ja mäkisimmän reitin). Yliopistolle päästyäni pää löi hetken tyhjää ja jouduin tosissani miettimään, minkä takia tänne tulinkaan. Vielä saliin mennessä olo oli jotenkin epätodellinen ja epävarma, mutta ajattelin itsekseni; "Hitto vieköön! Tätä varten minä olen tehnyt töitä viimesen kuukauden. Minähän aion päästä tästä kokeesta eteenpäin!" 

Onnistuin tekemään tyhmiä virheitä. Loppupuolella aika meinasi loppua ja tehtäviä tarkistaessa onnistuin korjaamaan väärin. Periaatteessa minun olisi pitänyt pyytää uusi lomake ja siirtää kaikki vastaukset siihen, mutta tulin siihen tulokseen että alle 10 minuutissa se ei onnistu ja päädyin ottamaan tietoisesti miinuspisteitä.

Kuitenkin papareita palauttaessa itellä oli ihmeen hyvä ja tyyni olo ja aloinkin jo miettiä, että mulla on suorastaan pelottavan hyvä olo.

 Se tarkoittaa joko 

A) Olin todellakin tehnyt parhaani ja yltänyt yllättäviin tuloksiin 

tai

B) Koe meni todellasuudessa niin surkiasti ko vaan voi mennä. 

Valmennusporukan mielestä koe oli tosi vaikia ja koepäivän iltana FB-ryhmä täyttyi kommenteista, jotka kirosivat koko koetta. Muutama kysymys oli myös mun mielestä aika tulkinnanvarainen ja välillä piti tosissaan ajatella, että mitä hittoa tässä oikein halutaan. Mitä pitemmälle kommentteja luki, sitä huonommin kuvittelin itse pärjänneeni. 

Päätin käydä hakemassa Nuvolesta  (aidon italialaisen) lohdutusjätskin.
Tällä kertaa yhdistin suklaata ja pistaasia, nam nam!

Vannoin, että jos minä pääsen oikeasti jonnekin yliopistoon kahlattuani tuota violettia kirjaa, en ikinä luovu siitä vaan annan sille kunniapaikan mun kirjahyllystä. Sanaston ja muistiinpanot pistin kyllä tuhannen palasiksi (minkä voitte kuvasta huomata! :D).

Turussa päätin unohtaa koko pääsykokeen ja päädyimme siskoni ja tämän miehen kanssa seuraamaan Euroviisujen karsintoja ja pelaamaan RappaKaljan matkaversiota. 

 Euroviisuista sen verran, että minun ehdoton suosikkini oli Alankomaat. Ihana kappale ja seesteinen esitys, jossa ei ollut mitään turhaa. Suomen edustajat Softenginen pojat esiintyivät todella hyvin ja pitkästä aikaa sai olla tyytyväinen Suomen edustajiin :)

Turun reissun jälkeen vietettiin äitienpäivää ja sitten olikin leiripalaveri ja ripariryhmän viikonloppuleirin aika. Mahdollisesti viimeistä kertaa olen isosena, mutta niin hullun paljon siitä hommasta pidän, että vielä tänä kesänä hakeuduin leirille. Viides vuosi ja kuudes kerta alkaa kuitenkin olla mun "urani" loppuhuipennus :D

Herätykseksi pyydettiin vaadittiin saksofonisooloa, joten eihän siinä auttanut muu kuin ryhtyä pitkästä aikaa reenaamaan. Olen siis nuorempana soittanut aktiivisesti fonia muutaman vuoden, mutta lopetettuani soittotunnit kieltäydyin liittymästä puhallinorkesteriin. Fonia olen jatkossa soitellut lähinnä omaksi ilokseni, mutta turhan harvoin kylläkin. Kun pitkästä aikaa alkaa soittamaan, meinaa otteet olla hiukan hukassa. Mutta herätys sujui näppärästi, eikä kukaan tänä vuonna uhkannut heittää mun fonia mereen, joten edistystä sekin :D

Pakkaaminen ei jostain syystä ikinä luonnistu meikäläiseltä. Luulisi, että vankalla kokemuksella pakkaaminen kävisi käden käänteessä ja mukana olisi vain ne tarpeellisimmat, mutta ei.

Pääsykokeiden jälkeen pahin stressitila alkoi hellittää, mutta valitettavasti se ilmeni hulluina lihaskipuina. Jouduin käymään pariinkin otteeseen jäsenkorjarilla, kun ei tuumannu aamulla ylös päästä. Oikea ranne alkoi taas reistailemaan oikein kunnolla ja jouduin leirillä käyttämään tukisidettä ja syömään särkylääkettä. Kivusta huolimatta onnistuin nauttimaan ihanasta leiriviikonlopusta. 

Innolla ootan kesäleiriä, sen verran mahtava porukka oli messissä! (: