sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Parin viikon arkielämä yhdessä listassa

Viime aikoina olen


  • Työstänyt tuskassa soveltuvuuskokeisiin liittyvää osaamisnäyttöä
  • Osallistunut Luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeisiin Oulun Yliopistolla 
 
  •  Syönyt Pannukakkutalossa yhdessä ystävän kanssa


    •  Käynyt Kauhavan lentosotakoulun viimeisessä Avoimet Ovet -tapahtumassa ja samaisessa tapahtumassa kuunnellut Softengineä livenä. Pojat esiinty hyvällä energialla ja soittivat tulevan levyn kappaleita. Yellow House kuulosti tosi hyvältä ja sitten oli joku heidän omien sanojensa mukaan "bilebiisi", joka kans toimi tosi hyvin! Hämmästyin välillä miettiessäni minkä ikäisistä kavereistä tässä on kysymys :D



    • Ihaillut kirsikka- ja omenapuiden kukintoaikaa sekä kuistimme vallanneita hortensioita. Meillä ei voida pitää kukkia sisällä, joten kesäisin äiti laittaa pihalle kukkia sitten senkin edestä :D
    Kuumana päivänä töissä pienessä keittiössä, joten vaatteiden piti olla mukavat ja hiukset pois edestä!

      • Ollut kesähäissä keittiöapulaisena. Jostain syystä minut puhuttiin loppuillasta ympäri laulamaan karaokea. Ja en tiedä, miksi minun miesasioistani tulee aina puhetta ja vanhemmat etsivät vävyä useamman ihmisen voimin. 
      •  Viettänyt kesäiltaa hyvässä seurassa! Sain kunnon huutonaurut, kun arvoisat ystäväni kuulivat todellakin väärin meikäläisen puheet (ja minun väitetään olevan huonokuuloinen) :'D


      • Naureskellut meidän kissanpennuille, jotka keksivät tämän tästä kaikkea hullunkurista. Yksi sai päähänsä kiivetä pyörän koriin ja sitten huusi kuin syötävä, kun ei päässytkään pois :D
      • Tyypillinen maatilantyttö ja työskennyt pellolla traktorihommissa sekä kasvattanut habaa navetalla ruokintahommissa (Eipähän tarvitse mennä salille :D).
      Tällä hetkellä olen viettänyt pidennettyä viikonloppua Turussa, mihin on sisältynyt monenlaista. Siitä kuitenkin ensi kerralla! (:

      3 kommenttia:

      1. Uiui, mikä kisu! :3
        Täytyy pistää korvan taakse toi kameraidea :)
        Missä tuollanen pannukakkutalo on? :O

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Heh, meillä noita kissoja piisaa :D
          Se oli mun mielestä aivan mahtava idea! Toki juhlapaikan valaisuus/hääjuhlan ajankohta vaikuttaa kuvien onnistumiseen, mutta siitä huolimatta idea oli mainio :) Plus, että jokaisella pöydällä oli kolme eri kuvauskohdetta :)

          Oulussa on pannukakkutalo sekä Levillä ja itse asiassa Porissa taitaa olla kans :D

          Poista
        2. Ihan tosi? :O Täytyy heti ens viikolla käydä kokeilemassa :)

          Poista

      Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)