perjantai 15. maaliskuuta 2013

4/6 Aikaa itselle

Kevään kirjoitusten suhteen olen puolessa välissä, mutta kaiken kaikkiaan kuudesta aineesta olen nyt kirjoittanut neljä eli kaikki pakolliset. Eikö silloin voi jo sanoa olevansa voiton puolella? :D


Englannin kokeessa ja sen jälkeen itselläni oli jotenkin jännä fiilis. En oikein osannut sanoa menikö koe hyvin vai huonosti. Koko koeaika tuli taas aikalailla oltua salissa ja sen jälkeen saimme kysellä äidinkielen esseekokeen tuloksia. Meinasin jo jättää kokonaan kysymättä, mutta muutin viime hetkellä mieleni. Tiesin ettei tulokset tule olemaan niin hyvät kuin olisin halunnut, mutta loppujenlopuksi minun oli saatava kuulla kuinka pahasti tuli kämmättyä. Vaikka oma tyytyväisyyden asteeni esseetä kohtaan tuli olematon, ei teksti ollutkaan niin huono kuin minä itse olin ajatellut. Näillä näkymin ihan hyvillä tuloksilla mennään. Toki potentiaalia olisi voinut olla parempaankin, mutta ehkä kaikkea ei aina vaan voi eikä välttämättä tarvitsekaan saavuttaa. 

 
Jännitän kirjotuksia ehkä liiankin pahasti, sillä se alkaa näkyä liikaa fyysisinä oireina. Niska ja selkäranka ovat kipeytyneet niin pahasti, ettei hieroja voinut koskea niihin lainkaan. Ainakaan ilman, kivun aiheuttamaa, välitöntä huuto kohtausta. Eilen hieroja luovutti ja yritti kokeilla lymfaterapiaa sekä suositteli kylmää tai kuumaa hoitoa. Toistaiseksi mikään ei ole auttanut.


Tänään olen siis istunut kuusi tuntia englannin kokeessa korvatulpat korvissa ja tuskastellut englannin kieliopin poikkeuksen poikkeuksia sekä käännöslauseiden tekemistä. Oi miksi juuri tänä vuonna ei voinut olla sitä tavallista rakennekoetta monivalinnan lisäksi, miksi piti olla käännöslauseita -.-
 Koska pakolliset kokeet on nyt suoritettu ja äidinkieli ei mennytkään aivan mehtään, päätin suoda itselleni lepotauon eli rentouttavan illan. Olen istuskellut kylmäpussi niskassa ja katsonut Criminal Mindsin kuudetta tuotantokautta, joka on odottanut katsomista syksyn (!) kirjoituksista saakka. How that happened?

(Kuvat WeHeartIt)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)