keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kosmetiikkahirmun päiväkirja

Nimeni on Sini, ja olen kosmetiikkahirmu
...
Kosmetiikkahirmu, -hamstraaja ja ehkä vähän -riippuvainenkin.


Melkein jokaisen pikkutytön elämään kuuluu tietty vaihe, jolloin on pakko päästä testailemaan äidin meikkipussin sisältöä. Yleensä se ei aiheuta sisällön omistajassa kovinkaan suurta hilpeyttä, sillä tuloksena voi usein olla puolilleen kulunut huulipuna tai katkennut sellainen.
Kun minä sain ensimmäiset ihka omat meikkituotteeni Yves Rocherin sydänrasiassa (siihen aikaan oli olemassa pikkutyttöjen oma sarja!), ihastuin kosmetiikkaan. Kauniit tuotteet, tuoksut ja putelit saivat aikaan iloa ja niiden käyttäminen oli mukavaa. Jo pienenä syttynyt innostukseni kosmetiikkaan ei ole laantunut vuosien varrella, päinvastoin.

WeHearIt

Vanhempana olen työskennellyt useita vuosia kosmetiikan jälleenmyyjänä Oriflamella ja Avonilla. 
 Useaan otteeseen olen sortunut hankkimaan lisää tuotteita varastooni sillä halusin aina kokeilla uusia innovatiivisia ripsareita, hajuvesiä ja luomivärejä. Tykkäsin työskennellä etenkin Oriflamelle ja teinkin monen vuoden ajan katkeamatonta jälleenmyyntiä. Avonista en ole innostunut ihan niin paljon, mutta tällä hetkellä olen molempien konsultti. Nykyään kaupittelen tuotteita hyvin harvoin, mutta otan kyllä tilauksia tarpeen tullen vastaan :)
 
 Varastoihini on kerääntynyt melkoinen määrä jos jonkinmoisia tuotteita, mutten kuitenkaan ole kosmetiikan suurkuluttaja. Olen itseoppinut meikkailija, joka pitää oman arkimeikkinsä yleensä neutraalina, mutta saatta innostua kokeilemaan myös räikeämpiä ja näyttävämpiäkin meikkejä. Siitä on tullut itselleni ikään kuin harrastus ja pidän erityisen paljon siitä kun joku ystävistäni suostuu koenaamaksi :D


WeHeartIt

Internet on pullollaan erilaisia kosmetiikkablogeja, mutta minä ajattelin että kyllä sinne vielä minun kirjoitukset mahtuu. Meikkileikit, hiusjutut, tuotearviot ynm. postaukset ovat minusta hirveän kivan oloisia ja minusta olisi mahtavaa tuoda ilmi myös omia (amatöörin) kokemuksia, ajatuksia ja tuotoksia näistä aiheista.

2 kommenttia:

  1. Sisko on kans ollu Oriflamella jälleenmyyjänä :)
    Miten siit hommasta maksetaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. mitenhän sen nyt selittäisi. Onhan jälleenmyyjänä mahdollista tienata ihan kivastikin, mutta se vaatii aika paljon omaa aktiivisuutta. Jos onnistuu saamaan paljonkin tilauksia ja vielä kasaamaan oman aktiivisen tiimin, on mahdollista saada ihan mukavatkin ansiot. Itselläni meinasi usein käydä niin, että kustakin tilauksesta kertyneellä myyntiprovisiolla tuli hankittua itselle tuotteita :D

      Jos kiinnostuit ja haluat lukea enemmän Oriflamen ansaitsemismahdollisuuksista niin käväiseppä täällä: http://fi.oriflame.com/recruits/show.jhtml?tag=MakeMoney
      Halutessasi voit laittaa minulle myös sähköpostia ja kuulla sitä kautta lisää :)

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)