tiistai 28. toukokuuta 2013

Toukokuun Livbox

Toukokuun livbox kalahti postilaatikkoon jo kuun alussa, mutta niin vain jäi esittely kuun viimeiselle viikolle. Huhtikuun boksi oli mielestäni tosi hyvä, joten jäin ehkä odottamaan hiukan liikaa seuraavalta boksilta. 
Livboxin sivut paljastivat, että toukokuun bokseja varten oli saatu kaiken kaikkiaan 12 tuotetta, joista kuusi päätyi aina yhteen boksiin. Täten toukokuun boksien sisällöissä on ollut varmasti vaihteluvuutta.
Mitä oma boksini sisälsi?



"UUUU, punaista!" Väri kieltämättä hiukan hyppäsi silimille :D

 

Silmätuotteita kerrakseen ja.. hetkinen mitä täällä nyt oikein onkaan? 
Katsotaanpas vielä tarkemmin. 


Eylure ripsitupsut
Näistä olin tosi innoissani! Loppujen lopuksi käytän aika harvoin ripsitupsuja, lähinnä juhlatilaisuuksissa tai muissa spesiaali oloissa, mutta varastoissani on lähinnä pitkiä tupsuja. Oli siis mahtavaa saada lyhyitä ja keskipitkiä tupsuja :)  


Lash Card näyte (sisältää kaksi korttia) 
Hmm. Näilläkö pitäisi saada ripsiväri sotkematta ja paakkuuntumatta silmiin? Lupaan kokeilla tätä seuraavalla kerralla, kun olen nähnyt kunnolla vaivaa silmämeikkiin enkä haluaisi tuhria sitä. Jos totta puhutaan olen kuitenkin hiukan skeptinen näiden suhteen, mutta kokeillaan nyt :D
 



Estée Lauderin Sumptuous Extreme Lash Multiplying Volume -ripsivärin 2,8ml näytekoko.
Olen innokas ripsivärien testaaja, joten ihan mielenkiinnolla lähden kokeilemaan tätäkin. En ole aiemmin kokeillut mitään merkin tuotteita, joten siihenkin on kiva tutustua.


Paketin periaatteessa täysikokoinen tuote oli Laveran käsivoiteen matkakoko. Käsivoiteita minulla kyllä on jo ennestään lähemmäs kymmenen, mutta eiköhän tämä jossakin käsilaukussa mukavasti kulje mukana. Laveraa en myöskään ole aiemmin kokeillut.

Dadi´Oil-Kynsiöljy (Miksiköhän livboxin sivulla puhutaan voiteesta?) 3,75ml
Tämä on kuulemma kansainvälisesti palkittu tuote, joka vahvistaa ja kaunistaa kynsinauhoja. Kieltämättä kynsinauhani kyllä kaipaisivat käsittelyä.. 



Móa The Green Balm -balsami näyte
Itselleni ihan tuntematon merkki, mutta tällainen "ihmevoide" kyllä herätti kiinnostukseni. Tuotetta voi kokeilla esimerkiksi:
  • kuivissa, kutiavissa ja ärtyneissä ihokohdissa
  • naarmuissa, ruhjeissa, pienissä palovammoissa ja paleltumissa
  • auringon polttamalla iholla
  • rohtuneiden huulien hoidossa
  • hiertymissä ja rakoissa
  • hyönteisten puremissa ja pistoissa
  • kynsinauhojen hoidossa
  • meikinpoistossa ja ripsien hoidossa 
  • kuiville hiuslatvoille ja hilseilevälle päänahalle

Toisin sanoen.. Mitä tällä ei saa hoidettua? :D



Sellainen sisältö minulla oli. Pakko myöntää, että aluksi olin aika pettynyt. Näytteitä näytteiden perään. Kolme tuotetta silmille, kaksi käsille ja yksi joka paikan tuote. En ihan ymmärrä tätä, että tälle kuulle oli niin paljon tuotevaihtoehtoja. Minusta oli ehkä kivempaa kun vaihtelevia tuotteita oli korkeintaan pari, mutta muutoin sisältö oli kaikilla suurin piirtein sama. Muita blogeja lukiessani tuntui nimittäin siltä, ettei oma boksi ollut muiden rinnalla kovinkaan hääppöinen.
Kuitenkin tätä esittelyä kirjoittaessani aloin ajattelemaan asiaa.
Ripsituotteiden testaaminen on minusta ihan mukavaa.
Kynsiöljy on ollutkin jo jonkin aikaa ostoslistalla.
Ihmevoiteelle joka lupaa auttaa myös ripsien hoidossa(!) kelpaa aina.
Ainoastaan käsivoide tuntui täysin turhalta ja sekin vain sen takia, että omistan käsivoiteita niin paljon. Ehkä minun boksini ei ollutkaan niin huono, kuin ensiksi ajattelin.
Nyt pitää vain vielä ehtiä testailemaan kaikkia näitä tuotteita. Etenkin nuita Lash Cardeja, joiden tehoa epäilen suuresti :D
Oliko muilla toukokuun livboxin saaneilla tämän kaltaista sisältöä?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)