perjantai 24. elokuuta 2012

Viheliäistä viisautta

Meikäläinen on jo jonkin aikaa kärsinyt vietävästä hammaskivusta, joka ennen kesänalkua
kävi suorastaan sietämättömäksi. Niinpä tämäkin hammaslääkärikammoinen ihminen, joutui nöyrtymään kivun edessä ja tilaamaan ajan hammaslääkäriin. Sainkin särkyajan aika nopeasti ja, nopeammin kuin olisin halunnut, päädyin tuijottamaan hammaslääkärin huoneen katossa olevaa Nalle Puh julistetta. Samaan aikaan lääkäri totesi lähestyvänsä puudutuspiikin kanssa ja kohta saattaisi hiukan pistää. Mahtavaa! Kiitti, että kerroit tämän minulle. Valitettavasti selostus ei loppunut vaan minulle selitettiin koko hampaanpoiston ajan miten tämän kanssa tarvitaan "järeämpiä aseita" eli isommat pihdit. Oikeasti! On tarpeeksi paha vain olla siinä, miksi teidän pitää vielä selittää mitä te teette ja millä. Minulle oli puhjennut neljä viisauden hammasta yhtäaikaa, joten kolme jäi vielä paikalleen ensimmäisen käynnin jälkeen.

SO TRUE!
Eilen minulla oli aika Kokkolaan yksityiselle hammaslääkärille. Pieni paniikki siinä iski, kun oma nimi huudettiin ja oli astuttava kelmeän valkoiseen huoneeseen. Siellä ei ollut edes mitään julistetta, jota tuijotella. Niinpä kysyin olisiko mahdollista, että saisin kuunnella musiikkia operaation ajan, olen nimittäin aika huono hammaslääkäripotilas. Sillä aikaa, kun suutani puudutettiin ja leikattiin, kuuntelin rakkaalla Ipodillani mahdollisimman hyviä biisejä. Kuitenkin sen verran hiljaisella, että pystyin tiedostamaan mitä minulle selitettiin. Siinä vaiheessa, kun lääkäri alkoi selittää avustaja-opiskelijalle, miten töissä voi tehdä vahinkoja ja kuinka hän erään potilaan hammasimplanttia laittaessa oli painanut väärää säätönappia elektronisesta tuolista ja implantti oli mennyt väärään paikkaan, pistin musiikit mahdollisimman isolle. En minä halua kuulla kuinka jonkun potilaan kohalla oli kämmätty juuri, kun saman henkilön kädet ovat minun suussani! 


Ensimmäisen hampaanpoiston jälkeen lääkäri päätti poikkeuksellisesti hoitaa myös toisen puolen. Kahden puudutuksen ja hampaanpoiston jälkeen olo oli "hiukan" hutera, enkä tuumannut selvitä viereiseen huoneeseen istumaan. Jostain syystä oma tasapainoni ei meinnannut toimia kunnolla ja päässä suhisi kuin kaislikossa konsanaan. Herra hammaslääkäri totesi, että sinulla on ollut varmaan todella kipeät hampaat, ne olivat meinaan todella pahasti tulehtuneet. Really? I didn't knew that..

Naama oli ja on edelleen käsittämättömän kipeä ja turvonnut, ja pystyn syömään lähinnä keittoa sekä jäätelöä.. Antibiotin ja 600mg Buranan avulla rämmitään eteenpäin, mutta kouluun minusta ei ollut. Toivon mukaan olo tästä helpottuu, ainakin pikkuhiljaa..

Hampaista tulikin mieleeni eräs loistava aiheeseen liittyvä blogi! Näistä kahdesta hampaasta minäkin tykkään :D

2 kommenttia:

  1. Toi yks kuva osu kyllä oikeeseen. :D
    Pakkoko ne kysymykset on kysyä sillon kun on käsi suussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Selitäppä siinä sitte, mitä tällä hetkellä opiskelee.. :D

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)