tiistai 23. huhtikuuta 2013

"Ope..Ope!...OOOOPEEEE!!!"

Ihminen ei pysty olemaan kovin pitkään ilman minkäänlaista koulua. Kun lukio oli omalta osalta ohi, suuntasin kulkuni kohti alakoulua. Ilmoitin olevani kiinnostunut tekemään sijaisuuksia kuluvan kevään aikana ja mahdollisesti myös ensi vuoden ajan. 

Ei mennyt aikaakaan, kun puhelimeeni tuli ensimmäinen yhteydenotto. Pääsin sijaistamaan ekaluokan opettajaa pariksi päiväksi. Sain opettajalta aika vapaat kädet oppituntien suunniteluun ja toteutukseen, mikä lisäsi omalta osaltaan sekä mielenkiintoisuutta että stressiä ensimmäiseen työkeikkaan. 
 Jännitin koko edeltävän päivän ja yön ensimmäistä sijaisuutta. 

Koulussa vastassa oli parisenkymmentä innokasta ekaluokkalaista sekä avustaja (ONNEKSI!). Avustajan avulla sain selville mistä mitäkin löytyy ja millaisia käytäntöjä luokalla on. Ensimmäinen työpäivä oli aivan mahtava ja sen jälkeen olin aivan varma siitä, että jonain päivänä minusta tulee opettaja.
Olin ekaluokkalaisten sijaisena parin päivän ajan. Jälkimmäisenä päivänä työpöydälle ilmestyi pino kortteja ja piirrustuksia, joita oppilaat olivat tehneet minulle :) Eräs poika toi minulle kukka piirrustuksen jo totesi hiljaa, ettei ole koskaan ennen piirtänyt opelle. Mun sydän oli sulaa sillä hetkellä :) Milloin tahansa olenkaan sijaisena, muutamat ekaluokkalaiset ryntäävät käytävällä halaamaan minua :)  


Toteutimme ekaluokkalaisten kanssa yllä olevat kilpikonnat kuviksen tunneilla. Tämä luokka tuntui tykkäävän eläinaiheista :) Alla on luokan tekemä revontuli työ, joka on minun mielestäni aivan mahtava! En yhtään ihmettele, että heidän opettajansa ei ole raaskinut ottaa sitä vielä pois.



Olen ollut todella onnellisessa asemassa, sillä minulle on tarjoutunut mahdollisuuksia työskennellä sekä jokaisen ikäryhmän että erityisoppilaiden parissa. Työ on vahvistanut minun opettaja unelmaani ja opettanut arvostamaan kouluhenkilökunnan työtä. Yhtenä päivänä minut hälytettiin pienempään koulukeskukseen, jossa järjestetään joustoluokka opetusta. Se päivä oli ehkä kaikista opettavaisin ja se sai todella arvostamaan kaikkia niitä opettajia ja avustajia, jotka työskentelevät pitkiä päiviä mm. epilepsiasta kärsivien lasten parissa. 


Eihän opettajan työ aina ole ruusuilla tanssimista, päinvastoin. Jotkut päivät ovat huomattavasti raaskampia ja joskus kotiin tultua olen istunut kahvikupin kanssa alas nauttien kotona vallitsevasta hiljaisuudesta. Etenkin taideaineiden sekä liikuntatuntien jälkeen korvissa kaikuu "OPE, OPE, OPE, OPE" tai kimeää kiljumista tai yleisen sekasorron ääniä :D 


Kuitenkin ainut oikeasti huono puoli tässä työssä on se, että työkeikat tuppaavat tulemaan lyhyellä varoitusajalla. Minulle on nimittäin soitettu mm. 40 minuuttia ennen koulun alkua pääsenkö töihin. Rallikuskin ottein ajettuna töihin on kumminkin ehditty :D 

Töiden jälkeen olen lähinnä leiponut yo-juhlia varten sekä kartoittanut vaatevarastoani. Tällä hetkellä päiväni ovat täynnä tekemistä, joten pääsykokeisiin lukeminen on jäänyt ihan totaalisesti. Kun VAKAVA-kokeesta on kysymys, pitäisi tällä hetkellä olla vähintään seitsemäs läpilukukerta menossa. No onneksi minulla on tarkoitus vain mennä katsomaan millainen pääsykoe on, jotten ensi keväänä ole ihan yhtä järkyttynyt :D 
  

2 kommenttia:

  1. En tiennytkään, et sijaistamaan pääsee ilman opettajankoulutusta :o
    Kuulostaa kyl hirmu suloselta, varsinkin tuo piirustuksen tehnyt poika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman päivän kestäviä sijaisuuksia ainakin pääsee tekemään :) Se on kyllä hirveän mukavaa, vaikka välillä tosi työlästäkin. Tavoitteena on kuitenkin alalle suuntautua, joten jokainen sijaisuus on samalla "työkokemusta" :D

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)