perjantai 20. joulukuuta 2013

12th December: Beautiful Sight

Minusta jotenkin tuntuu, että joulun valmistamisen oleellinen osa on autolla ajaminen. Tämä johtunee siitä, että minä olen meidän perheestä se, joka käy kaupassa, vie kortit ja paketit postiin, kiikuttaa joulumuistamisia... 
 Periaatteessa asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos kaiken pystyisi tekemään kerralla. Tiedättehän sanonnan, että "tyhmästä päästä kärsii koko kroppa"? Jos joka kerta unohtaa yhden kirjeen yhdelle pöydälle ja toisen toiselle pöydälle niin sillon postissa joutuu ramppaamaan joka ikinen päivä.. Ylioppilaskuvien teettäminen jäi todella viime tippaan, mutta olen niitä nyt postittanut samassa kuoressa joulukorttien kanssa. Kokonainen päivä kului osoitteiden etsimisessä ja laittamisessa ja kortteja lajitellessa. BTW Kirjekuorien liima ei maistu hirveen hyvältä 130 kuoren jälkeen :D

12. "Beautiful Sight"

 

Kuten viimeksi kerroin, kaipaan kovasti lunta ja aurinkoa heijastavia hankia. Löysin vuonna 2012 napatun kuvan pihan koivuista (ja muista puista), jotka olivat saaneet kauniin kuurapeitteen. Koivut ovat erityisen kauniita talvella, kun lumi ja jää päällystää niiden oksat ja aurinko pilkistelee niiden välistä saaden oksat kimmeltämään. Se on site Winter Wonderland meininkiä (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)