lauantai 7. joulukuuta 2013

4th December: Joyous

Sehän olisikin ollut kumma, jos oisin pysynyt perässä edes yhdessä haasteessa..
Noh, petrataanpas taas ja yritetään ottaa homma kiinni ennen kuin se karkaa totaalisesti.

 Keskiviikko meni ihan täysin leipomisen merkeissä ja sain lopeteltua hommani vasta puolen yön tienovilla :D Täytyy toivoa, että herkut olisivat kaiken vaivan arvoisia sillä torstai-iltana olisi tarkoitus gaalailla nuorten kanssa :)

Päivän aihe toi hiukan pään vaivaa, mutta päädyin lopulta tähän

4. "Joyous"

Kuva on WeHeartIt sivulta, mutta tunnistan siinä lievää yhdennäköisyyttä omiin lapsuuskuviini :D Ihan oikeasti, minullakin on ollu lapsena polkkatukka..
  Koska eihän mikään voita lapsuuden joulua.
Lapsena joulu otettiin niin riemulla vastaan. Odotettiin malttamattoma joulukalenteriluukun avaamista ja Tonttu Toljanterin ohjelmaa. Nautittiin lumisateesta ja rakennettiin lumilinnoja. Meidän äiti on aina ollut hiukan perfektionisti joulukuusen suhteen, joten siihen on käytetty jo vuosien ajan samoja joulukoristeita ja samaa koristelutapaa. Lapsena minulla oli oma minikuusi, jonka sain koristella juuri mieleni mukaan. Siihen sitten oli mahdollista asetella itseleikattuja pipariukkonauhoja tai karkkikeppejä :D 

Lapsena joulun ilo otettiin aidosti vastaan. Pieni lapsi ei ymmärtänyt hössöttää joulusiivousten ja -leivonnaisten päälle tai stressata kaikista lahjoista. Lapsena iloittiin jokaisesta joulukuun päivästä, sillä jokainen kulunut päivä vei lähemmäksi jouluaattoa (sekä syntymäpäivää) :D 

Lapset eivät hössötä joulusta, he nauttivat siitä ja minun mielestä se jos mikä on riemua parhaimmillaan!

2 kommenttia:

  1. Tässä joulun alla oon miettinyt, et olis ihanaa, jos olis joku lapsi mukana touhuamassa. Se olis niin innoissaan ja onnellinen jokasesta joulukuun päivästä ja piparien leivontakin sais vähän uutta maustetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Lapset on niin aidosti iloisia joulunodottajia, että niiden malttamatonta odotusta ja touhuamista katsellessa itsekin piristyy väkisin ja lapsenmielisyyskin saattaa hiukan tarttua :D

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)