sunnuntai 22. joulukuuta 2013

13th December: Family

Tänä vuonna me vietetään joulua koko sakilla, sillä sisko miehensä kanssa saapui eilen Pohojanmaalle. Niki on ollu ihan onnessaan, kun on saanu kölliä siskon sylissä kaiken aikaa :D

Joulun kohokohtia on perheen kanssa vietetty laatuaika. Yhdessä katsotut leffat ja pelatut pelit luovat muistoja, jotka tulevat mieleen vielä vuosienkin päästä :) Odotan aina innolla perinteisiä pelituokiota. Kauan aikaa kokosimme perinteisesti palapelejä siskon kanssa jouluna. Eräänä jouluna aloitimme tekemään 500 (vai tuhat?) palaista karhukuvaa, joka ei koskaan saanut muuta kuin reunat. Jokainen pala oli niin samannäköinen, että paikka piti etsiä vain kokeilemalla :D Sen jälkeen ei olla taidettu tehdä palapelejä vaan pelattiin lautapelejä. Ollaan me myös puhuttu Gilmore-maratonista monena vuonna, mutta vieläkään sitä ei oo toteutettu :D

Jouluaatto ja -päivä menevät oman sakin kanssa möllöttäessä, mutta Tapaninpäivänä suuntaamme mummolaan tapaamaan serkkuja ja muita sukulaisia joulun vieton merkeissä :)


13. "Family"


Meidän perheestä ei oikeen saa virallisia potretteja :D Harvemmin kaikki on paikalla yhtäaikaa inhimillisen näköisinä :D Niinpä nappasin kuvan poppoon kengistä, jotka ovat kuvan oton jälkeen kummasti lisääntyneet.. Neljä tossua ovat luonnollisesti meidän vauvan eli Nikin jalkineet :D 

Viettäkäähän ihanaa joulua perheiden parissa! (:

2 kommenttia:

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)