tiistai 31. joulukuuta 2013

22nd December: Tradition

Perinteet kuuluvat jouluun, sillä ne luovat omalta osaltaan joulun tunnelmaa. 

Joulukoristeet laitetaan lähes aina samassa järjestyksessä samoille paikoille kuin ennen. 

Tietyt joululeivonnaiset on oltava joka vuosi tarjolla.

Keittiöön ja työhuoneeseen vaihdetaan ne tietyt jouluverhot.

Pienet joulutontut, enkelit ja muut laitetaan aina samoille paikoille kuin edellis vuonna.

Pipareita leipoessa on aina käytettävä tiettyä jouluessua ja kuunneltava tiettyä joululaululevyä.

 Joulurauhan julistusta ei saa missata.

 Aatto aamuna voi avata yhden pienen lahjan.

Telkkarista on katsottava Joulupukki ja noitarumpu sekä Samu Sirkan joulutervehdys. 

Jouluyönmessuun mennään riippumatta väsymyksen määrästä.

Joulusauna on vuoden paras sauna ja saunapolulla on oltava ulkotulet.
 
Niin perinteitä on monia ja jokaisella perheellä on omansa..
Mutta yksi perinne on jäänyt ehkä elävimmin mieleeni vuosien varrelta..

22. "Tradition"


Joulukuusi koristellaan aattoaamuna joululaulujen soidessa äidin neuvomalla tavalla. Äiti on ollut tarkka siitä millaisia koristeita kuusessa käytetään eikä meidän kuusessa ole koskaan näkynyt itsetehtyjä lippunauhoja tai piparkakkuja. Siihen kuuluu kultaiset, vihreät ja punaiset pallot, kultainen nauha sekä kultaiset "hituleet", jotka asetellaan kunkin pallon päälle. Sisareni ja minä olemme aina saaneet koristella kuusen ja lopuksi äiti on tullut tarkastamaan työn jäljen :D Tänä vuonna tavasta ei tietenkään poikettu vaan tonttulakki päähän ja koristelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)