tiistai 31. joulukuuta 2013

21st December: Peace

Joulurauha.

Joulun kaupallinen puoli saa liian usein yliotteen ihmisistä. Vapahtajan syntymäjuhlan kuuluisi muistuttaa meitä Luojan ihmeellisyydestä ja hänen tuomasta rauhasta, mutta joulukiireiden keskellä tämä ilosanoma herkästi unohtuu. Siivous, joululeivonnaiset, muistamiset, lahjat ja kaikki muu tulevat yhtäkkiä tärkeämmiksi. 

Tunnustan, että joulua edeltävät päivät kuluivat kyllä melkoisessa härdellissä. Rauhoittumisesta ja hiljentymisestä ei ollut tietoakaan, kun yleiskone romisi keittiössä tauotta, puikot kilahtelivat nopeaan tahtiin valmistaen viimeisiä joululahjoja ja kaikkien mielessä pyöri vain tekemättömien töiden lista. 

Äiti haaveilee joka vuosi rauhallisesta joulusta. Sellaisesta, jonka valmistaminen olisi aloitettu hyvissä ajoin kaikessa rauhassa jokaisesta hetkestä nauttien. Sellaisesta minäkin haaveilen, mutta sellaisen saavuttaminen on yllättävän vaikeaa. 

Jouluaaton aterialla minä luen perinteisesti Jouluevankeliumin ja luemme rukouksen. Se on yksi tekijä, joka laskee rauhan meidän jouluumme. Varsinaisen joulurauhan saavuttaa aattoyön messussa. Hämärä kirkko, evankeliumin sanoma ja lähtiessä laulettu Maa on niin kaunis; nämä luovat joulurauhan minun sydämeeni!

21. "Peace"

From WeHeartIt   




Rauhallista lomaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)