tiistai 17. joulukuuta 2013

9th December: Something you're reading

Pakko tunnustaa, että viimeisten viiden vuokana aikana olen lukenut säälittävän vähän kirjoja ja niistäkin suurin osa on ollut pakollisia koulutehtäviä. Kun opin ala-asteella lukemaan, kannoin kirjasta kantokassillisen kirjoja jotka luin parissa viikossa. Lukuinto jatkui läpi vuosien ja pidin kirjaa lukemistani kirjasarjoista. 
Yläasteella lukeminen alkoi pikku hiljaa harrastuksena hiipua ja lukiossa se loppui melkein kokonaan. Jopa koulun kirjallisuustyöt tuntuivat todella vaivalloisilta ja lukeminen jäi usein viime tippaan. Lukiossa koulutöitä oli niin paljon, ettei aikaa jäänyt oikeastaan lukemiselle. 
 Kesällä tuli luettua jonkin verran, mutta nyt syksyllä se on taas jäänyt. Harmittaa, sillä parhaimmillaan lukeminen voi viedä ihmisen ihan toiseen maailmaan, missä luettu teksti muuttuu elokuvaksi pään sisällä ja sielun silmillä voi nähdä kaiken tapahtuvaksi. Eikä mikään ole kylmänä syysiltana mukavampaa kuin käpertyä viltin alle ja uppoutua hyvään kirjaan.
9. "Something you're reading"
 
Päivän kuva-aihe oli; "jotain mitä luet".
Tähän oli vaikea vastata. Narniaa olen lukenut normaalisti jouluisin ja kirja on jo mitä kahdeksatta vaiko peräti yhtätoista vuotta kesken (hups). Lucy Dillonin kirjoittama Paritanssia -kirjaa olen lukenut pari lukua, mutta sekin on ollut jo pari vuotta kesken. Tuolloin minussa syttyi pieni tanssin kipinä ja kiinnostuin kovasti kirjan tanssimaailmasta. En vain saanut aikaan jatkaa sen lukemista. Lisäksi viimeisimmällä junamatkalla aloitin lukemaan Benjamin Meen Koti Eläintarhassa kirjaa. 
Haluaisin uskoa siihen, että joulun aikana minulla olisi mahdollisuus lukea nämä kirjat loppuun. Kyllähän minulla itseasiassa onkin, mutta tiedättekö mitä. Jos saan joululahjaksi sen mitä hartaudella toivoin, niin minähän töllötän telkkaria enkä lue. Sen verran hyvin itseni tunnen :D
Olenko ainut, joka on menettänyt lukuhetki aikansa muille arjen kiireille? Suosittelen lämpimästi hautautumaan sohvan nurkkaan peiton alle hyvän kirjan ja glögimukin kanssa, jos siis sinulla on aikaa :D

2 kommenttia:

  1. Miten mietitki samoja asioita samaan aikaan ku minä :D
    Mietin just, et ois kiva lukea joku tosi hyvä kirja. Lukiossa ei tosiaan oo aikaa millekään ylimääräselle lukemiselle ja pakolliset lukujututkin on ollu ihan tuskaa. Sama juttu, et ala-asteella tuli luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta? :D Ehkä meissä on jotain alitajuista samankaltaisuutta :D
      Talvella lukeminen on jostain syystä vielä kivempaa, joten ehdottomasti joululomalla kannattaa lukea :) Jotain vastapainoa sun kirjoituksiin lukemiselle siis ;)

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)